Tarvitsetko apua sopivan auton valinnassa?
Kerro meille miten voisimme olla avuksi.
Hakuehdot
Löytyy 45 autoa
Kaasuauto on hieman erikoisempi valinta autoksi. Volkswagen, Audi ja Skoda ovat tyypillisimpiä kaasuautojen valmistajia, mutta muutamia Volvojakin voi olla liikenteessä. Se toimii pääasiassa joko maa- tai biokaasun voimalla.
Kaasuauto toimii ihan samalla periaatteella kuin mikä tahansa muukin polttoainekäyttöinen auto – tankkiin vaan laitetaan joko maa- tai biokaasua. Auton moottoria on muutettu hieman, että se kykenee käsittelemään kaasua polttoaineena. Moottoriteknologia siis on ainoa asia, joka erottaa kaasuauton tavallisesta polttomoottoriautosta, eli ajaminen ei ole mitenkään erikoista tai poikkeavaa.
Tankkauspisteitä on melko hyvin isommissa kaupungeissa, mutta aivan syrjäseuduilta kaasuntankkausasemia ei välttämättä ole. Kaasun loppuessa kaasuauto vaihtaa bensiiniin, sillä niissä on varalta pieni polttoainetankki, jolla pääsee ainakin 200 kilometrin matkan joko seuraavalle polttoaineasemalle tai kaasuntankkauspisteelle.
Tutustu siis kaasuautojemme valikoimaan ja pohdi, sopisiko kaasuauto sinulle! Varmoja kaasuautovalintoja ovat mm. Audin g-tron -mallit, sekä Volkswagen Golf TGI.
Löytyy 45 autoa
101 tkm Kaasu Automaatti Porvoo
Combi 1,5 TSI G-TEC Style DSG Suomi-auto, Digimittaristo, ACC, BLIS, Koukku, Kaistavahti, P.Kamera, LEDalk. 199 €/kk 19 900 €
344 tkm Kaasu Automaatti Järvenpää
T5 Kinetic aut Jakohihna vaihdettu, Nahkasisusta, Vakkari, P.tutkat, Kahdet renkaatalk. 149 €/kk 8 900 €
61 tkm Kaasu Automaatti Lahti
Avant Business 40 g-tron S tronic Adapt. Vakkari, Koukku, LED, P. Tutkat, ALV, Ambientalk. 249 €/kk 23 690 €
17 tkm Kaasu Automaatti Lempäälä
Variant Comfortline 1,5 TGI 96 kW DSG Matrix LED, Adapt. vakkari, Digimittari, Kaistavahti, KeyLess, P.kameraalk. 249 €/kk 24 800 €
39 tkm Kaasu Automaatti Raisio
Combi 1,5 TSI G-TEC Ambition DSG Autom. Webasto, Vetokoukku, Cruise, Parkkitutkat, Navi, SmartLinkalk. 199 €/kk 19 800 €
274 tkm Kaasu Manuaali Varisto
umpipakettiauto 1,4 TGI 81kW maakaasu/bens. Suomiauto, Webasto, Bluetooth, Vakkari, Koukkualk. 149 €/kk 8 800 €
83 tkm Kaasu Manuaali Tampere
Sportback Business 2,0 TFSI g-tron 125kW S-LINE Bang&Olufsen, MMI-Navi, Matrix LED, Lohko, Koukkualk. 249 €/kk 24 500 €
141 tkm Kaasu Automaatti Herttoniemi
Combi 1,5 TSI G-TEC Style DSG Suomi-Auto, Webasto, Adapt. vakkari, Matrix, Hierovat istuimet, Digimittaristoalk. 199 €/kk 19 800 €
136 tkm Kaasu Automaatti Express
Avant Business Sport 2,0 TFSI g-tron 125 kW aut S-LINE ACC, Matrix LED, 360-Kamera, Sporttinahat, Navi, HUDalk. 249 €/kk 21 780 €
112 tkm Kaasu Automaatti Raisio
Avant Business 2,0 TFSI g-tron 125 kW S tronic MMI Navi, Nahkasisusta, Xenon, Cruise, Tutka takanaalk. 249 €/kk 21 400 €
86 tkm Kaasu Manuaali Express
Comfortline 1,4 TGI 81 kW (110 hv) BLUEMOTION 4-ovinen Adapt. vak., Tutkat, Lohko, BT, 2x renkaatalk. 149 €/kk 12 400 €
172 tkm Kaasu Automaatti Oulu
Variant Style 1,4 TGI 81 kW (110 hv) BLUEMOTION DSG-aut Webasto, ACC, P-Kamera, Vetokoukku, Bluetoothalk. 149 €/kk 10 390 €
88 tkm Kaasu Automaatti Järvenpää
Variant Comfortline Limited 1,5 TGI 96 kW (130 hv) BLUEMOTION DSG-automaatti Webasto, LED, Koukku, 1om Suomi-autoalk. 199 €/kk 16 900 €
128 tkm Kaasu Automaatti Kuopio
Combi 1,5 TSI G-TEC Style BusinessLine DSG Autom Koukku, Vakkari, Webastoalk. 199 €/kk 15 990 €
88 tkm Kaasu Manuaali Tuusula
Style 1,0 TGI 66 kW Tulossa Tuusulaan, 1 om. Suomi-auto, Ota yhteys myyntiinalk. 149 €/kk 12 490 €
12 tkm Kaasu Manuaali Koivuhaka
1.5 TSI G-TEC Style Tulossa, 1.om Suomi-auto, ALV, ACC, Webasto, P.kamera, LED, Kysy lisää myyjiltämmealk. 249 €/kk 26 900 €
43 tkm Kaasu Automaatti Kirkkonummi
Sportback Business S-Line 40 g-tron S tronic Tulossa, Matrix LED, Navi, Sporttipenkit, P.Tutkat, Vakkarialk. 299 €/kk 32 900 €
15 tkm Kaasu Automaatti Hämeenlinna
Combi 1.5 TSI G-TEC Ambition DSG Autom. Tulossa, Webasto, P.Kamera, Kaistavahti, Vakkari, LED, Koukkualk. 249 €/kk 27 900 €
59 tkm Kaasu Automaatti Konala
1,5 TGI 131 Xcellence Business Class DSG ACC, Webasto, 1-Om Suomi-auto, P-Kamera, ALV, Keyless, LED-valotalk. 199 €/kk 16 900 €
168 tkm Kaasu Automaatti Herttoniemi
Variant Comfortline 1,4 TGI 81 kW BlueMotion DSG P-Kamera, Webasto, Tutkat, Koukkualk. 149 €/kk 12 490 €
43 tkm Kaasu Automaatti Porvoo
Variant Highline 1,5 TGI 96 kW BLUEMOTION DSG Webasto, ACC, P.Kamera, Nahkasisusta, Koukkualk. 249 €/kk 20 800 €
Asiakaspalvelijamme auttavat sinua mielellään parhaan autovalinnan suhteen.
Jätä yhteystietosi niin olemme sinuun yhteydessä mahdollisimman pian.
Jos et löytänyt vielä sinulle sopivaa autoa, voit asettaa hakuvahdin lähettämään sinulle ilmoituksen, kun etsimäsi auto tulee myyntiin. Hakuvahdin voit asettaa alla olevalla lomakkeella. Hakuvahtiakin nopeampi tapa saada tieto saapuvasta autosta on olla myyjään yhteydessä automallista, joka olisi sinulle sopiva!